(Kirjoitettu koneessa)

Voinkii kirjotella kätevästi koneessa ja julkaista tän sit kun on nettiyhteys.

Eilen illalla hotellilla oli livebändi esiintymässä ja musiikki ihan ok, mutten jaksanut kauaa kuunnella kun oli niin väsyttävä päivä takana. Tarkoitus oli aamulla herätä klo 7, että ehtis kuvailemaan aamun lehmälaumoja, mutta yllättäen taas uni maistui ja meni herätykset ohi. Aamupalan jälkeen lähdin tuhlaamaan viimeisiä rupioita, joita oli jäänyt ihan liikaa. Siihen aikaan ei oikein kellään ollut vielä kojua auki (yhdeksän maissa) ja kaikki kaupatkin aukesi vasta tuntia myöhemmin, aikaisintaan. Noh, kävin tinkimässä yhden sarongin (ja siihen kaupanpäälle ihan turhan huivin) ja yhden puisen norsunpään. Thaikuista ostin vähän samantyylisen ison ja tää pääsee sen kaveriksi. Loput rahat meni tipeiksi hotellin väelle ja kävin viemässä yhdelle tytölle, jolta joka aamu ostin vesipullon, 150Rs. Jospa se sillä sais jotain itselleen. :-)

Kotimatka hotellilta alkoi klo 11 ja kentällä pääsin ekojen joukossa jättämään matkalaukun ja ihan ekana passintarkastukseen sekä turvatarkastukseen. Passin tarkastanut virkailija toivotti hyvää ystävänpäivää ja sanoi olevansa iloinen että saa jakaa sen miun kanssa, no ei ihan hirveen pitkää hetkeä jaettu. Voi olla uuvuttavaa toivotella samat jokaiselle naiselle. Turvatarkastuksessa pääsin koppiin tutkittavaksi, ilmeisesti kaikki kuitenkin oli ok. Intialaiset on innokkaita passin ja lentolipun tarkastajia; yhteensä 12 kertaa ne piti näyttää ennen kun päästiin koneeseen asti. :-D Ja sama leimojen kanssa; passin leimaamisen lisäksi matkalipun leimasi kolme eri ihmistä ja käsimatkatavaroihin laitettavan lappusenkin kaksi virkailijaa. Ainiin! Eka tarkastus oli lentokenttärakennuksen ovella ja jouduin selvittelemään omaa sisäänpääsyäni hyvän hetken, kun virkailija ei uskonut että lentolipussa on miun nimi. Se siis lukee siinä kahdessa kohtaa, jotka näytin useasti ja sanoin että vertaa passissa olevaan nimeen. "Not your name". Seuraava ongelma oli ettei ole lentotietoja tarpeeksi tarkasti. Lipussa lukee lennon numero, päivämäärä, aika, lähtökenttä, välilasku, määränpää ja lentoyhtiö, mutta "I need more information". Sit kun lentotiedot oli ok, niin taas "Name?? Where is name?". Oli varmaan liian vaikee nimi tai jotain.

Lennon piti lähteä klo 16 paikallista aikaa, mutta siinä vaiheessa kun pieni osa matkustajista oli jo otettu koneeseen, tuli ilmoitus että lento myöhästyy ja kaikki palasi takaisin. Koneen kapteeni kuulutti että yksi radiokanava oli lopettanut toiminnan juuri ennen Goaa ja ilman sitä emme saa lentää valtameren yllä. Tämä tarkoitti uuden lentosuunnitelman tekemistä, mutta ongelmana oli Pakistanin yli lentäminen, johon Suomesta ei saatu lupaa. Matkaan kuitenkin päästiin noin tunti myöhässä ja lennellään nyt rannikkoja pitkin kohti Dubaita ja ilmeisesti Pakistanin yllekin on lupa olemassa. Miun maantiedon tietämyksellä väittäisin, että Pakistanin ja Iranin kautta on lennettävä, kun ei merta saada ylittää. Lentoaika on 1,5h pidempi ja muuttuneen aikataulun takia saatetaan vielä jumittua Dubaihin joksikin aikaa. Mutta kotiin tulossa kuitenkin. :-)

Ps. Ärsyttää nää ihmiset, kun mitään kuulutuksis ei kuunnella kunnolla. Kentällä kuulutettiin useasti (+ henkilökunta neuvoi), että koneeseen otetaan matkustajat riveiltä 18-36 ja loput pyydetään myöhemmin. Eikös siellä ollut ensimmäisinä kymmenkunta matkustajaa joiltain ihan muilta riveitä rynnimässä sisään. Nyt koneen kapteeni kuulutti että käytävä on pidettävä vapaana, vessassa saa kyllä käydä. Noh, täällä on viisi ihmistä vessajonossa ja äkkiä laskettuna 21 seisoskelee muuten vaan. Sama kun ois kuulutettu et nouskaa ystävällisesti käytävän tukkeeksi.

 

(Kirjoitettu kotona)

Lentomatka oli ihan yhtä tuskaa heti Dubain jälkeen (jossa muuten ois ollu upeet iltanäkymät, mutta siellä on valokuvaaminen kielletty), sillä miulle nousi kuume. Olin aika pihalla koko loppumatkan ja vuoronperään oli tajuttoman kylmä (tärisin viltin alla ja lisäsin vaatetta jatkuvasti) ja sitten taas yhtäkkiä paistuin (piti heittää kaikki pois). Joka paikkaan särki ja kaikki asennot oli huonoja. Miulla tulee aina kuumeessa alaselkä ja kylkiluut kipeeksi, en tiiä miksi.

No, Helsingissä oltiin kuitenkin etuajassa siihen nähden että lennon piti olla 1,5h myöhässä. Passin tarkastuksesta en muista mitään ja ilmeisesti olin matkalaukunkin saanut alas hihnalta kun se on nyt makkarin lattialla. Onneksi oli maailman parhaat navigaattorit noutamassa ja pääsin takapenkille nukkumaan kotimatkan ajaksi. Ihmeen hyvin siellä sai köllöteltyä ja olokin oli vähän parempi kun koneessa. Klo 4.40 kömmin omaan sänkyyn ja just äsken sain itteni sieltä ylös hakemaan lisää juomista. Matkaa tein siis aika tasan 22 tuntia. Kuume on vaihdellut 38,4 - 39,3 ja olo on aika kurja. Toivottavasti on vaan joku peruskuume eikä malariaa tai dengueta, niitä en halua. :-)

Kuhan olo paranee niin pitäis yrittää syödä vaikka mustikkakeittoa, viimeisin ruokailu on Goalla aamupala 36 tuntia sitten. Sellainen tuliainen siis Intiasta, ihan heti en ala suunnittelemaan mitään pitempää lentomatkaa mihinkään. :-)

Miun elämästä varmaan 85% menee rentoon chillailuun ja loput 15% viimehetken paniikissa ryntäilyyn, kun huomaan että aika loppuu ja mitään en oo tehny. Niin kävi nytkin. Tähän päivään mahtui ihan älyttömästi kaikkea ja väittäisin et siitä kehkeytyi yks ikimuistoisimmista päivistä ikinä. Harmi ettei pystynyt jakamaan sitä kenenkään kanssa, mut jaan tutuille vaikka kuvia Facebookissa matkan jälkeen.

Aamulla aikaisin lähdin paikallisen oppaan ja hänen kuskinsa (joka oli 16v) kanssa kohti Goan rajaa (en muista paikkojen nimiä, lisään myöhemmin). Auton ikkunasta oli kiva seurailla kun koirat leikki kaduilla ja lehmät vaelsi laumoina, jokunen ihminenkin oli kenties työmatkalla, vaikka nää täällä onkin yhtä aamu-unisia kun miekin ja availee kauppojaan vasta kymmenen maissa. Eka kohde oli siis Sayadrin mausteplantaasi.

Tähän väliin selitän heti norsukuvat, ettei kukaan luule että oon luopunu periaatteistani turisteja viihdyttävien villieläinten suhteen. Maustefarmin kaksi vanhaa elefanttirouvaa on pelastettu puuteollisuusfirman käytöstä. Siellä ne vuosikausia vetelivät raskaita taakkoja hampaillaan ja saivat osakseen kurjaa kohtelua ja liian vähän ravintoa. Elefanttien hampaat on niille elintärkeät, ilman ei pysty elämään koska niiden vatsa ei pilko ruokaa, sen tekee ainoastaan hampaat. Lisäksi stressi vaikuttaa niiden elinikään huomattavasti ja niiden on tutkittukin olevan stressin kokemisen kanssa ihmisten kassa samanlaisia. (Anteeksi paasaus) Eli nyt norsumuorit elävät elämänsä parasta aikaa ja niiden ainut työtehtävä maustefarmilla (joku kuitenkin miettii miten nykyiset "omistajat" niistä hyötyy) on syödä ja paskoa. Elefantinkakka on kuulemma paras kasvualusta mausteille ja lisäksi maailman toisiksi kallein kahvi on elefantin elimistön läpikäynyttä. Eli norsut kakkii ja kurkumat kasvaa, kätevää. Tuon syömisen ja kakkimisen ohella norsut sitten valokuvauttavat itseään plantaasilla vierailevien turistien kanssa. Niillä saa halutessaan myös vähän ratsastella, jos ensin osallistuu pesusessioon. Äärimmäisen märkää puuhaa se elefantin juuriharjalla jyystäminen, varsinkin kun lopuksi tehtiin kiva jekku ja sain selässä istuessa kymmenkunta vesisuihkua suoraan kärsästä. Vähän epäilytti onko harjapesukin vaan joku temppu jota eläinten pitää sietää, mutta kyllä tää yksilö ainankin selvästi nautti kun hörähteli ja lopuksi meinas jäädä nukkumaan jalat suorina. Ratsastuksesta palkaksi ne sai sitten sokeriruokoja ja tomaattia. Niin ja ihan vapaina ne kulkee ja elää, ainoastaan paksu naru löysästi kaulan ympärillä että ihminen pysyy selässä. En siis tuntenut tarvetta vapauttaa niitä, toisin kuin ne jotka matkalla näin jossain Elephant riding-paikassa pienessä aitauksessa.

Pakko vielä kuvailla, että norsun nahka on hauskaa kun siinä töhöttää karvoja tosi harvassa ja se on täys uurteita, ruman söpöä. Kuvissa näkyy että muorit oli kärsästä ja korvista osin vaaleanpunaisia ja se on kaikki auringon polttamaa. Miulla on olemassa lähikuvat silmästä ja suusta jne kun vähän innostuin aiheesta. :-D Niin ja se ratsastaminen; vähän kun lihavalla hepalla ratsastais ilman satulaa, paitsi että ainakin kun istui lapojen kohdalla niin joka askeleella valahti vähän kyljelle. Kädet oli kovilla kun piti tosissaan pitää narusta kiinni. Oi että, oli ne ihania. Vielä yks elefanttifakta; Goalla ei elä yhtään villiä yksilöä ja tänne tulevat ajetaan pois, koska ne saa laumoina aikamoista tuhoa aikaiseksi. Yksi elefantti syö vuorokaudessa 20-22 tuntia ja nukkuu loput. Tuona aikana se voi syödä 600 kiloa viljaa, kasviksia, ruokoja jne, eli aika nopeesti vois olla täällä viljelmät mennyttä. Naapurikylissä/kaupungeissa norsuja sitten onkin vaikka millä mitalla, kiva niin.

Mutta joo, matka jatkui. Toinen mihin halusin oli Bhagwan Mahaveerin luonnonreservaatti, joten sinne. E-rit-täin pomppuisen jeeppiajelun jälkeen alkoi kävelymatka läpi sademetsän kohti vesiputousta. Alueella oli ihan hulluna turisteja, lähinnä intialaisia. Pikkuisia apinoita oli tosi paljon ja muutaman alle kuukauden ikäisen vauvankin näin (niin siis apinavauvan). Vesiputous oli kyllä upea näky vaikka aikamoinen turistiryntäys siellä olikin meneillään. Sääntöjen mukaan kaikilla piti olla pelastusliivit ja vaikka se aluks tuntuikin vähän tyhmältä, niin loppujen lopuks erittäin hyvä juttu. Vesiputouksen alla oleva uimapaikka oli niin syvä ettei kenenkään jalat yltäneet pohjaan missään kohtaa ja sinne pääsi vain liukasta ja epätasaista kivikkoa pitkin hoipertelemalla. Vesi oli tajuttoman kylmää ja pullollaan isoja kaloja. Ihan huikea kokemus vaan kellua selällään ja katsella vesiputousta ja yllä puissa leikkiviä apinoita, samalla kun kalat kutittelee varpaita.

Reservaatin alueella asustaa apinoiden lisäksi ties mitä eläimiä, mm. kuusi tiikeriä joista yksi oli vasta vaeltanut asutuksen keskelle, mutta ainut mitä nähtiin oli pari isoa härkää. :-D Ei edes haitannut kun olin niin poikki ja nälissäni. Opas olis vielä halunnut näyttää jonkun paikan, mutten jaksanut vaikka rahaakin olis ollut vielä tuhlattavana. Takas hotellille siis.

Tänään oli siis viimeinen oikee lomapäivä, huomenna lähtee lento kotiin. Eilen vielä ajattelin et kerrankin ihan kiva lähtee himpulaan, mutta nyt en haluis vielä lähtee. Vaikka kaikki kaupustelijat ja hormoonien sekoittamat viiksimiehet onkin älyttömän rasittavia, niin esim. tää hotellin henkilökunta on aivan ihanaa ja samoin "kotikadun" kojujen pitäjät. Kukaan ei Suomessa enää kysele yhtä ilosesti mihin meen, mitä teen, miten meni päivä, saati että puhuttelis "darling" tai "madam". :-D White chicken voidaan unohtaa. Enkä vieläkään oo keksiny miks pari taksikuskia huikkaa aina "Good morning sixteen", ihan varmasti ne sanoo noin.

Sellasta. Blogi vetelee viimesiään, huomenna voi olla hiljasta, mut jospa lauantaina sit kirjottais pääsinkö perille villa Mäntylään.

Torstai...mihin tää aika kuluu. Kello on täällä kai puol viis ja heräsin just altaalta (varjosta onneks) ja kapusin kattohuoneistoni parvekkeelle toimistohommien pariin. Tässä siis raporttia.

Tänään siis piti olla valokuvauspäivä ja lähdin aamupäivästä mistään suunnista mitään selvää ottamatta kävelemään vaan jonnekin. Ekaks täytyy tästä liikenteestä kertoa, että täällä kaikki kaahaa kuin kaistapäät, liikenne on molemminpuolista (eli sieltä ajetaan mistä mahtuu, ei oo mitään kaistoja) ja autojen ja skoottereiden seassa matelee riksat, lehmät ja koirat. Jalkakäytäviä ei tietenkään ole (joidenkin liikkeiden kohdalla voi olla joku 10m kivetys), joten jalankulkijat kävelee lähinnä epätasaisessa pusikossa. Onneks valitsin kävelyyn hyvin soveltuvat jalkineet; miun aika monta maata nähneet osin puhkikuluneet kangasläpsyt (ne jotka Thaimaassa kerran jo heitin roskiin).

Noh, pääkadun varressa oli niin stressaavaa yrittää pysyä hengissä, että käännyin melkein heti jollekin sivutielle. Ainiin, ekaks yhden koulun (tai oli ehkä poikakoti, näin sellasen opasteen?) kohdalla uhmasin kohtaloa ja hain aitojen ali vierineen kuluneen jalkapallon tien toiselta puolelta, kun pojat niin hädissään huusivat "Hello! Ball, ball" ja ojentelivat käsiää aidan raoista. Päivän hyvä työ tehty siis.

Mutta joo, siellä sivutiellä vastaan alkoi heti tulla lehmiä, joita aikalailla kyllä kammoan, vaikka tekis mieli rapsutella. En uskalla kulkea ihan metrin päästä, kun näen mielessäni miten yksi potkasee miuta sääreen tai tökkää sarvella. Ja heti jos pysähdyt ottamaan kuvaa, niin ne alkaa tulla kohti ja iskee paniikki. Lisäks oli paljon koiria, joista osa lähti hetkeks seurailemaan, osa ei kiinnostunu mitenkään ja osa huusi jossain pihalla siihen malliin et kiersin aina vähän kauempaa. Alkumatkasta hidasteli jatkuvasti taksit kohdalla tarjoamassa kyytiä ja paikalliset skoottereineen tarjosi kyytiä. Mutta minähän kävelin.

Ootin koko ajan että tulis joku risteys, kun näinkin surkealla suuntavaistolla tajusin että kävelen koko ajan poispäin Candolimista ja pitäis ehkä jotenkin kaartaa takas. Kävelin ja kävelin, auringo porotti pilvettömältä taivaalta (+36), vesikin loppui eikä ollu mitään kuvattavaa. Paikallisten koteja, peltoa ja lehmiä. Lopulta aloin toivoa taksia, mut kun vihdoin sellanen pysähty kohdalla, niin kieltäydyin koska olin ihan varma et lähestyvän mutkan takaa alkaa joku tutumpi seutu. Noh, siellä oli peltoa ja lehmiä.

Kävelin yhteensä yli kaks tuntia jossain hevonkuusessa kun en pystynyt myöntämään et oon ehkä vähän hukassa. Lopulta yhen mutkan jälkeen näin että tien päässä on huoltsikka ja sen kohdalla tie haarautuu ja molemmat päät jatkuu silmän kantamattomiin peltojen keskellä. Kävelin huoltsikalle (kioski missä myydään pullotettua bensaa ja vähän muutakin +  autokorjaamo) ostamaan vettä ja kysyin et oiskohan mahiksia saada taksi. No ei ollu taksista tietoa, miehet kyllä tarjoutu itse heittämään miut Calanguteen tai Bagaan. Kiitin ja päätin lähteä talsimaan takaisin siinä toivossa että näkisin jonkun taksin jossain. Vähän ehkä kadutti oma jääräpäisyys ja kuvitelmat omista suunnistajan taidoista.S

Kauaa en ehtinyt kuitenkaan kävellä, kun vierelle ilmaantui huoltsikalta tuttu naama tarjoamaan skootterikyytiä. Hetken aikaa neuvoteltiin ja lopulta päätin suostua, kun katoin et mies on aika pieni ja hintelä ja jos se lähtee johonkin väärään suuntaan niin isken vaan vesipullolla silmään. :-D Ei sitten muuta kun hameen helmat lepattaen skootterin selkään ja hikisin käsin pitelin takaa kiinni ja toivoin et selviän hengissä. Sanoin kyllä et ajetaan hiljaa, mutta viittäkymppiäkin huristellessa paikoin epätasaisella tiellä tuntui ihan älyttömältä vauhdilta. Varsinkin kun piti väistellä lehmiä ja muuta liikennettä. Läheltä piti-tilanteen tarjosi puusta tipahtava kookospähkinä, joka meni ihan vierestä. Tuollaseenhaan kuolee aika monta ihmistä vuodessa ja voin vaikka vannoa että asvalttiin jäi jälki, pähkinä pysyi ehjänä. (Tässä vaiheessa äiti on jo vihanen, anteeksi)

Ehjänä selvisin takaisin tutun näköisiin maisemiin ja vaikka miun skootteriritari ei olis maksua huolinut, niin annoin bensarahaa kiitoksena pelastamisesta. Perään kuului ujo "I love you"-huikkaus. :-D Loppumatka hotellille oli loputtoman uuvuttava ja tottakai joku skootterimies kurvasi tien sivuun jututtamaan. Mies oli Pohjois-Intiasta ja hänen oli kuulemma pakko pysäyttää miut kun näytän ihan joltain Bollywood-näyttelijältä ja hänen sydämensä käskee viedä miut lounaalle ja lisäks meidän olis tutkittava Goaa yhdessä kun molemmat ollaan turisteja. Joo ei kiitos.

Kävin vielä moikkaamassa yhtä lähikiskan tyttöä ja kun pääsin hotellille, niin suihkun kautta altaalle. Kuuuuuma.

Loppukevennyksenä ihmettelen hintoja: täällä pitää olla aika tarkkana kaupassa et mitä ostaa, sillä esim litran vesipullot on merkistä riippuen 12 tai 300 rupiaa, eli siis alle 20 sentistä neljään ja puoleen euroon. Sama muissakin tuotteissa. Eikä kyse oo siitä et halvat on paikallisia, esim. miun halpisvesi on Foster'sia. Miun sisäinen pihistelijä voi siis hyvin.

Nyt uus kylmä suihku ja sit alkas alusta tää jatkuva kropan voitelu millä millonkin. Aamulla aurinkorasvaa, sit vähän after sunia, jossain välissä ihan vaan perusvoiteita ja illaks niin pirusti moskiitontappajaa että silmiä kirvelee. Tätä ei tuu ikävä.

Puuuh... Tänään on aamusta asti kierretty markkinoita ympäri Goaa ja nyt on sellanen taju pois-tila. Maksan markkinat oli kokemus sinänsä, mut en välttämättä suosittele ellei oo lehmän hermot. Hirvee tungos ja hässäkkä ja koko ajan joku nykii johonkin suuntaan. Tinkiminen on aina yhtä turhauttavaa ja iskän toivoma T-paita ei nyt oo kovin kummonen kun löyty ehkä neljä tarpeeks isoa vaihtoehtoa. Miesten koossa XL oli miulle sopiva, nää on vähän pieniä täällä. Ja sandaalit taas oli kaikki liian isoja, mut pakko oli ostaa yhdet rumat perjantaita varten. Ne jää kyllä tänne.

Anjunan hippimarkkinat oli kivemmat, vaikka samaa tyrkytystä ja tinkaamistahan sielläkin oli. Kerjäläisiä oli ehkä vähemmin eikä tunnelma ollu niin kiihkeä. Tuli muuten todettua ettei miussa asukkaan pientä hippiä, riitti pari tuntia siinä porukassa. Anjunassa lehmiä oli riesaksi asti ja ne on kyllä hauskoja kun ei väistä mitään tai ketään, vetelee vaan maissit naamaansa kun myyjät ei huomaa. Olisin ottanut yhteiskuvan lehmäporukassa, mutta heti oli kymmenkunta miestä huutamassa "picture, picture" ja tunkemassa avuksi, niin meni hermo. Seurasin miten jotkut turistit meni "korvalääkärien" jekkuun, enkä voi käsittää sitä. Joku siis koskettaa siun korvaa topsipuikolla jossa on valmiiks jotain ällöä töhnää (tää siis tehdään yllätyksenä kun kävellään ohi) ja väittää sitten et se tuli siun korvasta. Sit vaan neuvottelemaan hinnasta että "lääkäri" parantaa. Uskomatonta.

Valokuvaamisesta tuli mieleen, et miulla ei oo ollu muuta kameraa kun puhelin mukana vielä missään, mut huomenna meinasin tsempata ja lähteä ottamaan muutaman ihan oikeen lomakuvan. 

Nyt istuskelen altaalla varjossa ja oottelen et biksut vähän kuivuis että pääsee syömään jotain. Aamupalana miulla on joka aamu munakas appelsiinimehulla ja näihin aikoihin jotain pientä (=sandwitch yleensä) ja sit illemmalla ehkä joku riisihässäkkä. Nälkä ei oo ollu kertaakaan, mut pakko syödä jotain. Kaupasta ostin lauantaina kaks snickersiä ja toisen oon ehtiny syömään, ei täällä voi muuta kun juoda vettä. :-D

Uima-altaasta pitää viel kertoa että siinä on haasteellista vetää päästä päähän, kun syvä pää on 183cm ja matala 94cm ja tasaisesti syvenevänä se tarkottaa et puolessa välissä muuttuu käsipohjaks. Eikä oo mikään iso allas. Vieressä on sit intialaisturistien suosima seisoskelu-allas (72cm) jonne ei voi hukkua. Siellä köllöttelee päivät pitkät myös sellainen erittäin erittäin ylipainoinen brittimies, joka ehkä aamulla kömpii veteen ja yöksi pois.

Ai joo, paikallinen nainen on keksinyt miulle uuden lempinimen ja nyt se on jo levinny laajemminkin, en oo ihan hirveen otettu. White chicken. Jep. No sentään tänään yksi nuori nainen yritti imarrella että näytän intialaiselta barbielta enkä päivääkään yli kakskymppiseltä. Haha. :-D

Mut nyt kuteet niskaan ja syömään, kello taitaa olla puol viis. Hejdå.

Vanha ei jaksa, miun ilta päätty jo omalle partsille. Huomenna pitää herätä ajoissa aamupalalle ja sit markkinahumuun.

Tutustuin ihastuttavaan ruotsalaispariskuntaan Mariestadista (syntyperältään intialaisia) ja opin paljon uutta tästä maasta. Samassa porukassa oli myös turbaanihemmo josta aikasemmin kirjoitin ja näytti jotenkin tosi oudolta kun aiempien päivien tumma puku & punainen turbaani oli vaihtunu Adidaksen tuulipuvun housuihin, t-paitaan ja lippikseen. No enivei, lauloin elämäni tokan kerran karaokea; paikallisen Vikramin (tuli heti mieleen Frendit-sarjan mielikuvitus-Vikram) kanssa. Listalla oli ainoastaan tooooodella vanhoja kappaleita ja valittiin Hotel California, kun El viva Espanja ei oikein innostanut.. Nää paikalliset miehet (naiset ei esiinny) on hauskoja kun ne laulaa sellasella pienen tytön äänellä, kovaa ja korkeelta. Oon varmaan saanu auringonpistoksen kun tollaseen lähdin.

Hotellilla pyörivä kultakauppias Raj on jo äärimmäisen rasittava, kun ei ymmärrä a) miksen muka tykkää mistään kultakoruista ja b) miten voi olla mahdollista etten oo ruskea vaikka käyn rannalla. Ja lisäks sekin haluis hipelöidä vaaleeta ihoa, nää intialaiset on ihan pitelemättömiä näppiensä kanssa. Argh!

Se on unohtunu kertoa, et kun Thaimaassa poltetaan pihoilla ja tien varsilla roskia isoissa risukasoissa, niin täällä poltetaan roskat pusseineen ja jopa isoilla kuormalavoilla koko lasti kerrallaan. Aika paljon siis savua ilmassa ja todella terveellistä muovikäryä. Muuten täällä on ihan yhtä paljon roskia ja rojuja ympäriinsä kun Thaimaassakin, harmi.

Nyt sänkyyn, öitä!

Ps. Suunnitelmissa loppuviikolle norsujen kanssa kylpemistä, mut miuta ei kuulemma viedä sinne ilman kunnollisia kenkiä. Täytyy huomenna etsiä sellaset. Harmi jos joutuu kenkäostoksille.. ;-)