Miun elämästä varmaan 85% menee rentoon chillailuun ja loput 15% viimehetken paniikissa ryntäilyyn, kun huomaan että aika loppuu ja mitään en oo tehny. Niin kävi nytkin. Tähän päivään mahtui ihan älyttömästi kaikkea ja väittäisin et siitä kehkeytyi yks ikimuistoisimmista päivistä ikinä. Harmi ettei pystynyt jakamaan sitä kenenkään kanssa, mut jaan tutuille vaikka kuvia Facebookissa matkan jälkeen.

Aamulla aikaisin lähdin paikallisen oppaan ja hänen kuskinsa (joka oli 16v) kanssa kohti Goan rajaa (en muista paikkojen nimiä, lisään myöhemmin). Auton ikkunasta oli kiva seurailla kun koirat leikki kaduilla ja lehmät vaelsi laumoina, jokunen ihminenkin oli kenties työmatkalla, vaikka nää täällä onkin yhtä aamu-unisia kun miekin ja availee kauppojaan vasta kymmenen maissa. Eka kohde oli siis Sayadrin mausteplantaasi.

Tähän väliin selitän heti norsukuvat, ettei kukaan luule että oon luopunu periaatteistani turisteja viihdyttävien villieläinten suhteen. Maustefarmin kaksi vanhaa elefanttirouvaa on pelastettu puuteollisuusfirman käytöstä. Siellä ne vuosikausia vetelivät raskaita taakkoja hampaillaan ja saivat osakseen kurjaa kohtelua ja liian vähän ravintoa. Elefanttien hampaat on niille elintärkeät, ilman ei pysty elämään koska niiden vatsa ei pilko ruokaa, sen tekee ainoastaan hampaat. Lisäksi stressi vaikuttaa niiden elinikään huomattavasti ja niiden on tutkittukin olevan stressin kokemisen kanssa ihmisten kassa samanlaisia. (Anteeksi paasaus) Eli nyt norsumuorit elävät elämänsä parasta aikaa ja niiden ainut työtehtävä maustefarmilla (joku kuitenkin miettii miten nykyiset "omistajat" niistä hyötyy) on syödä ja paskoa. Elefantinkakka on kuulemma paras kasvualusta mausteille ja lisäksi maailman toisiksi kallein kahvi on elefantin elimistön läpikäynyttä. Eli norsut kakkii ja kurkumat kasvaa, kätevää. Tuon syömisen ja kakkimisen ohella norsut sitten valokuvauttavat itseään plantaasilla vierailevien turistien kanssa. Niillä saa halutessaan myös vähän ratsastella, jos ensin osallistuu pesusessioon. Äärimmäisen märkää puuhaa se elefantin juuriharjalla jyystäminen, varsinkin kun lopuksi tehtiin kiva jekku ja sain selässä istuessa kymmenkunta vesisuihkua suoraan kärsästä. Vähän epäilytti onko harjapesukin vaan joku temppu jota eläinten pitää sietää, mutta kyllä tää yksilö ainankin selvästi nautti kun hörähteli ja lopuksi meinas jäädä nukkumaan jalat suorina. Ratsastuksesta palkaksi ne sai sitten sokeriruokoja ja tomaattia. Niin ja ihan vapaina ne kulkee ja elää, ainoastaan paksu naru löysästi kaulan ympärillä että ihminen pysyy selässä. En siis tuntenut tarvetta vapauttaa niitä, toisin kuin ne jotka matkalla näin jossain Elephant riding-paikassa pienessä aitauksessa.

Pakko vielä kuvailla, että norsun nahka on hauskaa kun siinä töhöttää karvoja tosi harvassa ja se on täys uurteita, ruman söpöä. Kuvissa näkyy että muorit oli kärsästä ja korvista osin vaaleanpunaisia ja se on kaikki auringon polttamaa. Miulla on olemassa lähikuvat silmästä ja suusta jne kun vähän innostuin aiheesta. :-D Niin ja se ratsastaminen; vähän kun lihavalla hepalla ratsastais ilman satulaa, paitsi että ainakin kun istui lapojen kohdalla niin joka askeleella valahti vähän kyljelle. Kädet oli kovilla kun piti tosissaan pitää narusta kiinni. Oi että, oli ne ihania. Vielä yks elefanttifakta; Goalla ei elä yhtään villiä yksilöä ja tänne tulevat ajetaan pois, koska ne saa laumoina aikamoista tuhoa aikaiseksi. Yksi elefantti syö vuorokaudessa 20-22 tuntia ja nukkuu loput. Tuona aikana se voi syödä 600 kiloa viljaa, kasviksia, ruokoja jne, eli aika nopeesti vois olla täällä viljelmät mennyttä. Naapurikylissä/kaupungeissa norsuja sitten onkin vaikka millä mitalla, kiva niin.

Mutta joo, matka jatkui. Toinen mihin halusin oli Bhagwan Mahaveerin luonnonreservaatti, joten sinne. E-rit-täin pomppuisen jeeppiajelun jälkeen alkoi kävelymatka läpi sademetsän kohti vesiputousta. Alueella oli ihan hulluna turisteja, lähinnä intialaisia. Pikkuisia apinoita oli tosi paljon ja muutaman alle kuukauden ikäisen vauvankin näin (niin siis apinavauvan). Vesiputous oli kyllä upea näky vaikka aikamoinen turistiryntäys siellä olikin meneillään. Sääntöjen mukaan kaikilla piti olla pelastusliivit ja vaikka se aluks tuntuikin vähän tyhmältä, niin loppujen lopuks erittäin hyvä juttu. Vesiputouksen alla oleva uimapaikka oli niin syvä ettei kenenkään jalat yltäneet pohjaan missään kohtaa ja sinne pääsi vain liukasta ja epätasaista kivikkoa pitkin hoipertelemalla. Vesi oli tajuttoman kylmää ja pullollaan isoja kaloja. Ihan huikea kokemus vaan kellua selällään ja katsella vesiputousta ja yllä puissa leikkiviä apinoita, samalla kun kalat kutittelee varpaita.

Reservaatin alueella asustaa apinoiden lisäksi ties mitä eläimiä, mm. kuusi tiikeriä joista yksi oli vasta vaeltanut asutuksen keskelle, mutta ainut mitä nähtiin oli pari isoa härkää. :-D Ei edes haitannut kun olin niin poikki ja nälissäni. Opas olis vielä halunnut näyttää jonkun paikan, mutten jaksanut vaikka rahaakin olis ollut vielä tuhlattavana. Takas hotellille siis.

Tänään oli siis viimeinen oikee lomapäivä, huomenna lähtee lento kotiin. Eilen vielä ajattelin et kerrankin ihan kiva lähtee himpulaan, mutta nyt en haluis vielä lähtee. Vaikka kaikki kaupustelijat ja hormoonien sekoittamat viiksimiehet onkin älyttömän rasittavia, niin esim. tää hotellin henkilökunta on aivan ihanaa ja samoin "kotikadun" kojujen pitäjät. Kukaan ei Suomessa enää kysele yhtä ilosesti mihin meen, mitä teen, miten meni päivä, saati että puhuttelis "darling" tai "madam". :-D White chicken voidaan unohtaa. Enkä vieläkään oo keksiny miks pari taksikuskia huikkaa aina "Good morning sixteen", ihan varmasti ne sanoo noin.

Sellasta. Blogi vetelee viimesiään, huomenna voi olla hiljasta, mut jospa lauantaina sit kirjottais pääsinkö perille villa Mäntylään.