Aika paljon on viime päivinä (tai viikkoina) ollut iltapäivälehdissä uutisia Intiasta. Tässä vähän mitä siellä on tapahtunut lähiaikoina:

Agrassa apinat häiriköivät häitä - Järjestäjät palkkasivat isommat apinat karkottamaan ne (samassa uutisessa varoitetaan että Intiassa apinat hyökkäilevät usein ihmisten kimppuun ruokaa varastaakseen).

Meeturissa yli 90 nuorta pakeni vankilasta, suurin osa murhista ja raiskauksista vangittuja. Kolmasosa saatu kiinni.

Suomalaisturisti löytyi kuolleena Goalla, enempää tietoja ei anneta.

Tiikerien määrä on kasvanut merkittävästi Intiassa, siellä elää nyt 2 226 yksilöä.

Goan homoteinit yritetään parantaa lääkehoidoin.

Pohjois-Intiassa 31 kuoli kotipolttoiseen viinaan, sata ihmistä joutui sairaalaan.

Opas johdatti japanilaisturistin raiskausansaan. Turistia pidettiin seksiorjana yli kolme viikkoa, kunnes nainen oli jo liian heikossa kunnossa.

Sellasta Intiassa, pyhien lehmien maassa. Iso maa ja älyttömästi populaa, niin tottakai sattuu ja tapahtuu. Harmi että ainut positiivinen uutinen on tuo tiikerien lisääntyminen maassa. No, mie uutisoin sitten lisää hyviä asioita. :-)